Merja Kuusisto

Edustajat ja kummit tapasivat Teoston kulttuurikummilounaalla Espoossa

29.08.2011 | Uutiset

Tiedote 29.8

Teoston kulttuurikummi -hanke yhdistää kansanedustajat ja musiikintekijät

Säveltäjän Tekijänoikeustoimisto, Teosto ry:n, kulttuurikummilounas järjestettiin uusimaalaisille kansanedustajille ja musiikintekijöille maanantaina 29.8 Espoossa. Tilaisuudessa Merja tapasi oman kulttuurikumminsa, musiikkialan uranuurtajan, muusikko  Leo Frimanin Menneisyyden vangit -yhtyeestä. Frimanin tunnetuimpia sävellyksiä ovat ”Ajetaan tandemilla”, ”Kaksi lensi yli Käenpesän” ja ”Osuuskaupan Jane”.

Teosto ry aloitti Kulttuurikummi-projektin vuonna 2009. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa päättäjien tietoisuutta luovasta alasta, musiikintekijöiden työstä ja alalle tärkeistä ja ajankohtaisista kysymyksistä. Mukaan lupautuneet edustajat saavat oman vaalipiirinsä alueelta musiikintekijän kulttuurikummikseen ja pääsevät kurkistamaan musiikintekijöiden arkeen henkilökohtaisella tasolla. Kummit toimivat linkkinä politiikan maailman ja yksittäisen tekijän sekä tekijänoikeuksien  välillä.

Edustajat ja kummit kohtaavat ympäri Suomea elo- lokakuun aikana. Edellisen vaalikauden aikana yli sata kansanedustajaa sai oman kulttuurikumminsa oman vaalipiirinsä alueelta. Hanke on saanut positiivista palautetta molemmilta osapuolilta. Lue lisää hankkeesta Teoston sivuilta.